torstai 8. marraskuuta 2012

Alkupuheita ja kirjoneuletta

Bloggaamiseni on vielä ihan lapsenkengissä, mutta yritän parhaani. :) Pyrin laittamaan kuvia töistäni mahdollisimman paljon, mutta tällä hetkellä pystyn ottamaan kuvat vain kännykällä, joten laatu ei päätä huimaa, ei kai se kuitenkaan tärkeintä ole? Olen siis 19-vuotias nuori nainen, joka on innostunut käsitöistä muutama vuosi takaperin. Lisäksi minulla on kaksi koiraa, jotka vievät suuren osan ajastani. Tällä hetkellä olen ollut sairaslomalla kesäkuusta asti loukattuani käteni töissä, joten neulomiselle ja koirille on onneksi aikaa ihan riittävästi. :)


Tällä hetkellä projektina on joululahjasukat, joita olen saanut jo hyvin tehtyä. Kaikkien sukkien mallit on Novitan Sukkalehdestä, ja nyt ensimmäiseksi kuviin pääsi malli Y. Taiteilijan vapauksia otin jonkin verran, muun muassa värien suhteen. Ensimmäisen sukan kantapää ei onnistunut ollenkaan, joten kantapää ja kärki ovat myös erilaisia, koska en enää halunnut alkaa tekemään kärjen kirjoneuletta uudestaan kun sen kerran jo jouduin purkamaan.

Valmiina ovat myös kahdet tennarisukat serkuille, mutta niissä ei ole vielä nauhoja, joten kuvia laitan myöhemmin. Yhdet palmikkosukat sain myös valmiiksi, sekä tällä hetkellä tekeillä on pystyraitasukat. Sukat alkoivat kuitenkin jo hieman tympiä, joten välityöksi otin aaltoneuleisen peiton, johon saa hyvin kulumaan sukista jääneet jämälangat. Peittoa on valmiina vasta pari senttiä ja kaksi väriä, mutta kuvia laitan siitäkin kunhan on hieman enemmän kuvattavaa. :) Toistaiseksi ideana on kuitenkin täysin epämääräinen raidoitus, jonka tummanharmaa Nalle sitoo yhteen. Saas nähdä miltä lopputulos näyttää, ja millä vuosikymmenellä se on valmis.

Onneksi syksyllä saa hyvällä omallatunnolla kääriytyä vilttiin katselemaan telkkaria ja neulomaan! Hyvää syksyä kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed