sunnuntai 2. joulukuuta 2012

2.12 !

Silmukat: 143s
Malli: Oma / Attic24
Lanka: Isoveli
Virkkuukoukku: 5mm
Käsi paksussa paketissa päätin kokeilla virkkaamista varovaisesti. Entistä aaltopeittoa en päässyt jatkamaan, sillä turvonneet sormet eivät taipuneet 3,5mm virkkuukoukun ympärille. Juuri ja juuri 5mm virkkuukoukusta sain kiinni, joten aloin tekemään aaltopeittoa itselleni(!!). Peitto tulee Isoveljestä, valkoista ja oranssia ainakin. Seuraavat kaksi viikkoa peitto edistyy hitaasti, mutta varmasti. ;) Neulomista en ole edes koittanut, enkä luultavasti koitakaan ennen sidoksen vaihtumista pienempään. Peiton voisin arvailla edistyvän ehkä 2-3 kerrosta päivässä. Yhden kerroksen aikana joutuu jo muutaman kerran hautomaan sormia pakastehernepussin alla. :) Oletan virkkaamisen olevan sallittua, sillä kättä saa käyttää hieman, esimerkiksi kahvikupin saan nostaa, joten kai virkatakin saa, kunhan ei tee kipeää?

 Lisäksi ajattelin pitää jonkinlaista joulukalenteria, joten jouluun asti on odotettavissa päivitys joka päivälle. Jihuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed