perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pieniä projekteja

Muutamia pienempiä projekteja on tullut myöskin tehtyä ajankuluksi viime aikoina. Ensimmäisenä avaimenperä. Vara-avaimeni oli jatkuvasti hukassa, sillä siinä ei ollut minkäänlaista avaimenperää. Aina se avain livahti jonnekin pieneen koloon, josta en sitä löytänyt. Löysin pienen nykerön Novitan Cottonia, ja taiteilin kukkakehikolla avaimenperän. Nyt on vara-avain pysynyt siellä missä kuuluukin!

Toinen projekti koskee jo aiemmin kertomaani koiranlelua. Lelu kesti uskomattoman pitkään jokapäiväisissä leikeissä, mutta lopulta villalanka antoi periksi. No, eipä mitään, yhdessä illassahan uuden tekee. Jälleen kaivoin yllätyskerän esille ja tein samanlaisen pötkön. Lelu on yhtä suosittu kuin vanhakin, joten luultavasti muutaman kuukauden kuluttua pitää tehdä jälleen uusi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed