sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kesäsukat

Tein itselleni Novitan Syksy 2012-lehden mukaan "kesäsukat". Kuvio on kaunis ja helppo tehdä. Muokkasin ohjetta hieman mieleisemmäksi ja suuremmaksi. Lisäsin leveyteen neljä silmukkaa, lyhensin vartta hieman ja jätin varresta sileän neuleen kokonaan pois. Sukissa on siis 1. ja 2. puikolla pitsikuvio, 3. ja 4. puikolla 2o 2n-joustin koko sukan ajan. Muutaman kerran olen käyttänyt sukkia, ja kantapään puuttuminen harmittaa hieman. Saahan sen tietysti jälkeenpäinkin tehtyä, mutta enpä tiedä viitsinkö. Lankana on Novitan Nalle, väriltään pinkki, ja puikkoina 3mm alumiiniset sukkapuikot.

Minulla on viime aikoina ollut melko pahat niska-hartiajumit, luultavasti paljosta neulomisesta. Elämänlankaa-blogista löysin ohjeet neulojan taukojumppaan, jonka tulostin heti itselleni. Muutaman kerran olen ohjetta testannut, ja hyvältä vaikuttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed