maanantai 28. lokakuuta 2013

Arvonta Ellin kodissa!

Osallistu arvontaan Ellin kodissa, ja voit voittaa ihania askartelutarvikkeita! :)

Tällä hetkellä työn alla on kaikenlaista. Puikoilta ja koukuilta löytyy tällä hetkellä yksi sukkapari, sekä jo aiemmin mainitsemani suuritöinen joululahja. Kotitöitäkin olisi enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Päivittelimme vakuutukset kuntoon, ja nyt pitäisi arkistoida uudet vakuutuskirjat, selvittää mitkä vanhoista vakuuuslaskuista on vielä maksettavana ja mitkä saa unohtaa ja huhhuh. Työharjoittelupaikkaa olen lisäksi järjestellyt itselleni, ja se alkaakin onneksi olla jo hallinnassa. Joululahjatkaan eivät valmistu itsestään, joten alankin seuraavaksi palailemaan puikkojen pariin. ;)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Lokakuu ja ensimmäinen joululahja

Ensimmäinen joululahja on nyt valmistunut, ja ollaan vasta lokakuussa. Kaupat alkavat pursuamaan joulukoristeita, ja minä suunnittelin jo joulukuusen paikkaa. Palatakseni kuitenkin blogin aiheeseen, ensimmäisenä joululahjana valmistui kauluri. Ja on muuten lämmin.

Lankana käytin joskus Tokmannilta ostettua Red Heartin Lisa Bigiä. Lanka on 100% akryyliä, ja neuloin numeron 10 puikoilla. Ohje on sovellettu Hepsin kaulurista. Silmukkamääriä en enää muista, mutta tähän tapaukseen jouduin kyllä pitkästä aikaa neulomaan oikein mallitilkun. Yleensä teen vain ohjeen mukaisilla langoilla, ja luotan käsialani vastaavan suunnilleen ilmoitettua tiheyttä, sillä en liiemmin välitä noista tiheyksien ja silmukkamäärien laskemisista. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt sopivaa ohjetta, joten oli pakko laskea, purkaa, laskea taas ja toivoa parasta. 

Loppujen lopuksi kaulurista tuli ainakin omasta mielestäni hyvä, ja toivottavasti lahjan saajakin siitä pitää.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Tuolinpäällinen



Jo jokin aika sitten valmistui tuolinpäällinen Hanko-langasta. Päällisiä tarvittiin kaksi, joten minä tein toisen, ja äitini toisen. Päälliset päätyivät siis vanhemmilleni kahteen nojatuoliin. Viereisen kuvan kanssa on jostakin syystä ongelmia, enkä saa sitä näkymään selkeänä, vaikka tietokoneella se näkyy oikein. Alemmassa kuvassa näkyy pitsikuvio tarkemmin.

Itse päällisen tekeminen sujui hyvin, kuvio oli helppo ja sen oppi nopeasti ulkoa. Loppuvaiheessa päällinen painoi jo tuhottomasti, ja sen kääntely alkoi olla hankalaa. Tästä syystä päätin vihdoin  opetella neulomaan molempiin suuntiin, jotta vältyin ylimääräiseltä kääntelyltä ja ennen kaikkea nurjilta kerroksilta! Nopeastihan sen oppi, kun vain aloitti.

Työn valmistuttua ilmeni kuitenkin ongelmia, jotka juontuivat käsialasta. Äitini neuloo melko löysää, kun taas minä neulon tiukkaa. Samankokoisilla puikoilla, samalla ohjeella, minun työni oli varmaan 15-20cm lyhyempi ja myös kapeampi. Ei auta muu kuin venytellä päällistä mittoihinsa, onneksi se antaa reilusti periksi. 

Joulukin alkaa olla ovella, ainakin käsityöihmisen näkökulmasta. Yhtä isompitöistä joululahjaa olen väsäillyt jo pidemmän aikaa, mutta nyt alkaa olla aika aloitella muitakin lahjoja.

Eilen kirjoittelin listan lahjansaajista ja mahdollisista lahjoista, ja aloitinkin yhtä lahjaa. Tavoitteena on saada joululahjat ajoissa hoidettua, ettei tarvitse ängetä suurimpiin jouluruuhkiin. Viime vuosina olen tehnyt niin paljon villasukkia, että tänä vuonna pitää keksiä jo jotakin muuta. 

Kynttilöiden valaminen kiinnostaisi myös, joten ehkä tänä vuonna joulupaketeista löytyy itse tehtyjä kynttilöitä... :)








lauantai 19. lokakuuta 2013

Raitasukkia ja kynttilöitä

Viimeisimmät valmistuneet sukat ovat Kotikulta-sukkalangasta, puoleen sääreen ylettyvät raitasukat. Sukat on tehty numeron 4 pyöröpuikolla, magic loop-tekniikalla molemmat sukat samaan aikaan. Edelleen jaksan olla innoissani siitä, että sukkien valmistuttua ne ovat oikeasti valmiit, eikä toista sukkaa tarvitse enää tehdä. Tästä lähin teen kaikki sukat tällä tyylillä. 

Kantapää aiheutti hieman päänvaivaa, mutta ihan siististi sain sen tehtyä. Langan katkaisin lähes joka raidan jälkeen, sillä langat olivat muutenkin solmussa, saati sitten, jos kaikki viisi kerää olisivat olleet kokoajan työssä kiinni. Langanpätkät neuloin kuitenkin työn "sisään" joten pääteltävänä ei ollut kuin viimeinen lanka. Onneksi, sillä pelkkä langanpäiden katkominen tuntui riittävän raskaalta työltä. :D


Lankaan tykästyin oikein todenteolla. Se on ihanan pehmeää, tuntuu mukavalta paljaassakin jalassa. Näistä sukista tuleekin unisukat minulle itselleni! Tuntuu, etten tee oikein koskaan mitään itselleni, mutta silloin kun jotain valmistuu ja tiedän sen jäävän omaan käyttöön, tuntuu jotenkin erikoisen hyvältä saada työ valmiiksi.

Lisäksi olin muutama viikko sitten elämäni ensimmäisillä PartyLite kutsuilla. Rahaa paloi kiitettävä määrä, mutta saatuani tuotteet tänään itselleni, ei harmittanut lainkaan, sillä tuotteet olivat juuri niin ihania kuin muistelinkin. Paketista paljastui Yllätyskynttiläpaketti, josta taas paljastui 18kpl votiiveja, yksi pilarikynttilä, yksi tolppakynttilä ja yksi kynttilä lasipurkissa. Lisäksi tilasin kuvassakin näkyvän somisteen, jossa on siis neljä Lootuksenkukka-votiivikippaa. Parafiinikynttilöitä pitäisi vain jostain metsästää, kun en raaski noita PartyLiten kynttilöitä jatkuvasti poltella..


Subscribe to RSS Feed