torstai 20. helmikuuta 2014

Siisteyden edistämistä

Viime aikoina kirjoittelu on taas jäänyt vähän vähemmälle, kun en ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Niskat ovat aivan jumissa olynpialaisista, penkkiurheilusta ja neulomisesta. Nyt on kuitenkin hiihtoloma, ja jotain on valmistumassa, juuri valmistunut ja valmiina.

Yksi tärkeimmistä rutiineistani on piikkimatolla makaaminen. Makaan matolla joka ilta ennen nukkumaan menoa, se hoitaa mukavasti hartioita ja minua ainakin alkaa nukuttamaan jo muutaman minuutin jälkeen. Tästä syystä tönäisen usein maton vaan alas sängystä ja nukahdan. Usein piikkimattoni pyörii siis lattialla sängyn vieressä, eikä sille ole mitään järkevää paikkaa. Eilen minun piti sitten siivota, ja en päässyt oikein puusta pidemmälle, kun pölyinen ja yltäpäältä koirankarvoissa oleva piikkimatto alkoi harmittaa, ja aloinkin virittelemään sille parempaa säilytysratkaisua. Siivoaminen jäi, ja minä istuin sohvalle suunnittelemaan ja virkkaamaan. Hetken päästä olin saanut tuhottua pienen jämälankanöttösen, ja piikkimattokin pysyi kivasti rullalla nauhan avulla. Nauhan ompelin kiinni maton yläreunaan, ja näin koko rullan sai yöpydän alle säilytykseen. 

Miehelle perustelin tämän olevan siisteyden edistämistä. ;)


2 kommenttia:

Subscribe to RSS Feed