maanantai 7. huhtikuuta 2014

Käsityöläisen ammattitauti

Monelle käsitöiden tekijälle varmasti tuttu vaiva, niska- ja hartiakivut. Olen kärsinyt niistä pitkään, makaan lähes joka ilta piikkimatolla, venyttelen, syön särkylääkkeitä ja kärsin. Helpotusta olen löytänyt kuitenkin yhdestä asiasta - liikunnasta. Jumppaan kuminauhalla, puunnerran ja sauvakävelen. Internetin ihmeellisestä maailmasta löysin vinkin, että jooga ja juoksu auttavat. Ennenkin olen joogannut, mutta nyt pistin tallennukseen AVAlta päivittäin tulevan Namaste Joogan. Tykkään kyllä joogasta, mutta siinä on vaikea rentouttaa esimerkiksi niskaa, kun kokoajan pitää seurata televisiota. Ehkä se helpottuu, kun oppii liikkeitä ja tekniikkaa. 

Tänään aamulla päätin myös aloittaa (tai ainakin kokeilla) juoksuohjelman. Tässä on rauhallinen aloitus, joka sopii minulle. Minulla on yliliikkuvat nivelet, jonka vuoksi esimerkiksi polvet kipeytyvät helposti. Lyhyillä hölkkäpätkillä aloittamalla toivon, että nivelet tottuvat, eivätkä kipeytyisi. Entistä paremmin pitää venytelläkkin. 

Onko sinulla niska-hartiavaivoja? Minkä olet löytänyt avuksi?

Juoksuohjelmaan liittyen päädyin hieman ompelemaankin. Tällaisella ilmalla pipo tuntuu olevan jo hieman liikaa, mutta korvat kuitenkin palelevat. Eräästä vielä esittelemättömästä työstä jäi yli trikoon pala, josta surautin nopeasti pääpannan. Aikaa ei mennyt juurikaan, ja lopputulos on mielestäni oikeinkin kiva, testikäytössäkin toimi oikein hyvin, lämmitti korvia, muttei hiostanut. Ja oli helppo tehdäkin!

(Olen lomalla, pahoitteluni meikittömästä ja muuutenkin hieman kyseenalaisesta ulkonäöstä.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed